Ei varmaan saisi näissä jutuissa pidätellä, mutta oli tuossa pakko pitää muutaman päivän tauko raapustamisesta, ettei tullut sanottua mitään turhan ikävää. Toki tässä on kiireitäkin riittänyt.

Viime lauantaina oli ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun ketutti oikein tosissaan lätkämatsista kotiin palatessa (kauan se kestikin tällä kertaa). Ei niinkään tuloksen tai Suippokorvien voiton vuoksi, vaan sen vuoksi, että tuli useampi tunti tuhlattua sellaisen koomailun katsomiseen. Tiistaina olikin sitten vuorossa ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun radiota kuuntelemalla sai päälle vahvan myötähäpeän tunteen (JYP-TPS 6-2).

TPS on viime vuosina tehnyt lähes kaikkensa karistaakseen kannaltajilta turhat luulot ja katteettoman optimismin pois. Itseäni en pidä minään fanina, varsinkaan kun työkseen noista peleistä kirjoittelee - silti sisimmässä on toki heikko kohta seuralle, jonka parissa on kasvanut sylivauvasta saakka. Tepsin sekoiluihin ei vaan osaa suhtautua täysin neutraalisti, korkeintaan viileän etäisesti parhaimmillaan.

Ei se tietysti pelkästään huono juttu ole, että tunteenpaloa riittää vielä "omaa" seuraa ja rakasta lajia kohtaan. Urheilutoimittajalle tuo on toisinaan jopa hyvä juttu, kun ei tässä mitään pörssikurssianalyyseja raapustella. Varjopuolena on vaan se toisinaan iskevä niin sanottu  Monumentaalinen Vitutus. Ja jälkeenpäin sitä tuntee itsensä lähinnä hölmöksi.

Mutta tänään jatketaan taas, kirjoittaakin pitäisi. Ei pahemmin tarvitse arvailla, mistä näkökulmasta eräs iltapäivälehti haluaa tarinaa, jos TPS häviää neljännen putkeen, heh. Ja NHL:kin alkaa viikon päästä, about time!