Olen lähiaikoina ollut (jopa omaksi hämmästyksekseni) sekä sukukokouksessa että vanhan opinahjoni 50-vuotisjuhlissa. Ensimmäinen todellisen keski-ikäistymisen merkki on kai se, että molemmissa kekkereissä yleisimmät puheenaiheet tuttujen kanssa liittyivät siihen, millaista elämä oli "silloin joskus"...

Ennen olin sentään ainoastaan henkisesti keski-ikäinen. Auttakaa!

Koulun kemuissa huomasin myös olevani pikkumainen ihminen. Olen vieläkin "katkera" lähes 15 vuoden takaiselle rehtori-luokanvalvojallemme, joka kehtasi olla sitä mieltä, etten ollut nykyiselle vaimolleni hyvää seuraa. No, saattoihan siinä olla perääkin. En tervehtinyt äijärähjää, grrr.

Kouluaikojen parhaat opit sai muuten lukion liikuntatunneilla. Kiekkofilosofi Juuso Wahlstenin tuplatunnit käynnistyivät yleensä vaihtelevan pituisella elämäntaito-luennolla pukuhuoneessa. Juusolle kiitos ja virtuaalisen hatunnosto. Olen oppinut hienolta mieheltä paljon, myös ennen ja jälkeen lukiovuosien.