"Iskä, voiks jääkiekossa pyytää anteeks siellä pelissä?"

4-vuotiaani on kovasti kiinnostunut jääkiekosta. Vaikka tytsystä ei olekaan tarkoitus kasvattaa mitään suomalaisen naiskiekkoilun pelastajaa, moinen lämmittää luonnollisesti kiekkomiehen mieltä. Tosin mallistahan tuon ikäiset useimmat asiat omaksuvat. Keneltä lienee oppinut.

Luistelu sujuu jo hissuksiin ja viimeksi piti saada mailakin käteen, kun lähdettiin lähikentälle "pelaamaan". Kotona on myös seurattu tiiviisti töllöstä muun muassa Mestiksen finaalipelejä. Tytsyn mielestä tosin olennaista jääkiekossa ovat jäähyt. Pelin kohokohta on se, kun joku joutuu ihan yksin "jäähyaitaukseen" ja sääntöjä pitää kerrata tiiviisti koko ajan.

Pikkulapsen logiikka on kaikessa mutkattomuudessaan jotenkin huikeaa. Syy-seuraus-suhteet siirtyvät tosielämästä vaivatta kiekkoilun hämmentävään maailmaan.

Oikeassa elämässähän rikkeistä ja lähimmäisen kiusaamisesta tai satuttamisesta seuraa erinäisiä sanktioita, jotka rinnastuvat luontevasti jäähyaitaukseen. Yhtä luontevaa on tietysti ajatella, että kahden minuutin jäähy tulisi voida välttää ihan vaan vilpittömällä anteeksipyynnöllä.

Valtavan kaunis ajatus minusta.

Ja kasvatuksen seuraava vaihe on toki se, että pitää ostaa neidille omat Habs-vermeet. Punainen kuitenkin sopii ihanasti tyttölapselle.