No joo, verryttelen tässä vaan otsikointitaitojani, kun ei ole pitkään aikaan päässyt tekemään kohujuttuja. Selänne totesi perjantain Hesarissa Martin Palmin haastattelussa (toivottavasti haastis tulee myös verkkoon maksuttomana), että Stanley Cup -voiton jälkeen saattaisi olla vaikeaa motivoida itseään jatkamaan uraa.

Oikeasti Ducks kuitenkin häviää viimeistään finaaleissa Buffalo Sabresille. Ja mikäli kiekkoanalyytikko Hannu Purolaa on uskominen, eivät selviä edes finaaliin vaan Läntisen konferenssin kovin luu tällä kaudella on Nashville.

Kaikkein rakkain kohuotsikkoni on muuten tämä.

Mutta siitä Selänteestä piti tarinoida. 500 maalia NHL:ssä on ehdottomasti virtuaalisen hatunnoston paikka. Teemun tilastoissa on yksi seikka, joka kiinnitti huomioni: monen perusjampan mielikuva Selänteestä liittyy varmasti melko pitkälti maalintekoon, mutta itse asiassa hän on urallaan tehnyt vain kolmella kaudella enemmän maaleja kuin syöttöjä. Eli aikamoisia määriä on niitä maalin alustuksiakin kertynyt.

Ripakin oli tarinoinut Teemusta.