Ei, en aio tiputtaa hanskoja ja tyrmätä kollega-Suutaria. Mutta tänään  pyörähtää taas sirkus käyntiin, kun SM-liiga ja Mestis alkavat täysillä kierroksilla. Ja onhan se myönnettävä, että vähän jo jänskättää.

Taisin tuossa henkilökohtaisesti pistää pohjat Turun kiekkotoimittajaskenessä, kun vastaanotin H. Jortikalta vartin ripityksen jo kaksi päivää ennen virallisen sarjakauden alkua. Hannu-setää ymmärrettävästi on vähän närästänyt viime aikojen kirjoittelua isoissa medioissa ja siinä sivussa tulilinjalle pääsin minäkin kausiennakkoni kanssa - vaikka kovasti asialinjalla yritinkin omalta osaltani pysyä.

No, ihan rakentavassa hengesä me lopulta keskustelimme off-the-record -tasolla, ja hyvä niin.

Kausiennakoista puheen ollen. Ellette ole sattuneet laskemaan, niin ilmoitettakoon, että Jatkoajan talkooväki teki SM-liigan ja Mestiksen kausipaketteihin yhteensä 105 kappaletta erilaisia artikkeleita, arvioita, kolumneja ja haastatteluja. Luulisi riittävän lukemista vähäksi aikaa.