Piti oikein sulatella asioita kauden ensimmäisen TPS-pelin jälkeen. Peli kokonaisuutena oli vuodenaikaan suhteutettuna ihan perussettiä, siis kamalaa kuraa. Tosin erona viime kauteen oli jo nyt se, että pääsyyllinen tähän ei välttämättä ollut TPS. Palloseura teki viisi maalia, joukkueella oli toimiva ylivoima ja maalivahdillakin vaikutti olevan jonkinlainen torjuntatyyli. Ja Tuomas Suominen on keväällä vuoden tulokas SM-liigassa.

Mutta sitten oli se tuomarilinja. Kaikki ovat toki jo nyt kuulleet tästä enemmän kuin tarpeeksi, joten totean vain, että oli se kaikista ennakko-odotuksista huolimatta aikamoinen shokki. Kahdessa ensimmäisessä erässä taidettiin pelata kymmenisen minuuttia täysin kentällisin. Koska en pidä jääkiekkoilijoita erityisen vähälahjaisena kansanosana, uskon että pelaajat sopeutuvat vähitellen uusiin linjauksiin, tiettyyn rajaan saakka . Sen sijaan Reijo Ringbomin yhden miehen pillipiipari-show oli kylmäävää katseltavaa. Siihen asiaan kun ei oikein uskalla odottaa hirveästi parannusta.

Uusissa säännöissä on paljon hyvää, kuten maalivahtien kutistetut suojukset ja tiukempi linja vastustajien estämisiin. Ja sitten on "kiekko katsomoon" -sääntö. Ajatus on kaunis, mutta tämän säännön vallitessa epäilen sen suurimmaksi vaikutukseksi muotoutuvan sen, että pelaajat eivät uskalla ampua suoraan syötöstä tai pyöriviin kiekkoihin. Siitä kun sohaisetkin maalinteko yrittäessäsi pomppukiekon muikkuverkkoon, niin pääsee kahden minuutin huilille. Syy: jääkiekon pelaaminen.

Niinpä niin, konservatiivien iloksi voin lopuksi kertoa, että aivan kaikki asiat eivät muutu. Kuten esimerkiksi TPS noin yleensä. Miehet ja ajat vaihtuvat, sirkustelu vaan on vuodesta toiseen samaa luokkaa. Enempää en nyt sano Case Hurmeesta, ettei tule sanottua pahasti... katsellaan homman saldoa lähiaikoina, kun show on saatu päätökseen.