419308.jpgKelit ovat mukavasti lämmenneet lähipäivinä. Syykin on selvä, meikäläisellä on nimittäin kesäloma. Vielä kun aurinko kaivautuu jostain näkyviin, alkaa Suomen Turussa olla terassikelit jokirannassa. Lapaset kädessä tosin ensialkuun, mutta silti...

Kesäloman hieman varhainen alkamisajankohta johtuu siitä, että entiset räpellykset valtion leivissä ovat nyt lopullisesti ohi, which is nice. Nyt sitten lomailua perusteellisesti ennen kuin varsinaisen kesän saapuessa kutsuvat uudet haasteet. Ammatillisesti ja monella muullakin tapaa.

Eräänlaista unelmaa lähden kuitenkin kokeilemaan. Jos vaikka tästä toimittelemisesta saisi leipänsä kasaan. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Eräs komeimmista haasteista on muuten kirmata aivan neitseelliselle, peilipintaiselle ulkojäälle. Sattui tällainen etuoikeus kohdalle, kun sunnuntaina päivänpaisteessa menin lähiareenalle ja vahtimestarisetä oli saapuessani juuri vetämässä letkuja kasaan kentän laidalle. Melko komeaa.

Kesäloman edistyessä ja kelien lämmetessä pitää myös olla valmiina ottamaan mittaa haasteesta nimeltä Täydellisen T-paidan Metsästys.