Niinhän siinä sitten kävi, että TPS tiedotti perjantaina odotettuja asioita. Ja kylläpä oli maireita hymyjä TPS-edustustossa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kaikki olivat kavereita keskenään. Tarjoilutkin olivat kunnossa, mikä on aina olennaista tiedotustilaisuuden onnistumisen kannalta.

Kun sotkut on siivottu, käteen jäi (Hurmeen sopimuksen lisäksi) pääasiassa se, että Palloseuralla kävi aikamoinen joulu, kun asian selviäminen osui tällaiseen ajankohtaan. Kaksi viikkoa ennen liigan alkua, keskellä kiivainta myyntisesonkia - ja vielä joukkueelle/seuralle, joka kipeästi kaipasi jotain kivaa kerrottavaa kansalle.

Kyynikko voisi tietysti ajatella, että tämä oli ihan suunniteltukin päättymään näin. Mutta jospa yrittäisin kerrankin olla positiivari.

Ylenpalttisen hymyilyn ja ylisanojen takana päällimmäisenä mieleen tiedotustilaisuudessa jäi yleinen helpottuneisuuden tunne. Tj Sutela oli todella huojentuneen oloinen, Jamppa Hurme oli niin ikään onnellisen helpottunut, ja määräaikaisen jatkopestin saanut nuori tsekki Patrik Valcak oli onnesta niin muikeana, ettei siltä tarvinnut edes kysyä, jotta "miltä nyt tuntuu?" (kysyin kuitenkin).

Nyt voikin sitten rauhallisin mielin jäädä odottelemaan ensi viikon kenraaliharjoitusta. Siinä vaiheessa soisi jo Palloseuran pelinkin olevan kuosissaan.