...and I'm a hockey addict.

Okei, varastin tuon lainin Pakariselta. Ripa on taas naputellut hyvää settiä nhl.comin blogiin. Hän pohtii osuvasti sitä, miten toisinaan kyllästyttää kaikki jääkiekkoon liittyvä, pelit ovat kuraa eikä mikään tunnu miltään (ainakaan wanhoihin hywiin aikoihin verrattuna).

Vertaistukiryhmän pikadiagnoosi osoittaa kiistattomasti sen, että Ripa kärsii akuutista lätkäuupumuksesta, joka on sukua työuupumukselle. Toisin kuin työuupumus, tämä vaiva lähtee yleensä sillä, millä se on tullutkin. Eli lätkällä.

Ensin tarvitaan vähän huilia ja etäisyyttä asiaan, addikti tarvitsee vieroitusoireensa aina. Sitten vaan leukahihna kiinni, hanskat käteen ja askiin. Lähestymistapa pitää olla sama kuin tappioputkessa rämpivällä lätkäjengillä (Hello, Philadelphia Flyers), vain onnistumisten kautta kurssi kääntyy vähitellen.

Eli "ilon kautta", kuten W-tyylissä aina hoettiin. Pari onnistunutta veiviä ulkojäillä, joku oikein viihdyttävä matsi paikan päällä katsottuna (+hyvät nakit erätauolla) ja kuorrutukseksi vaikkapa oikein sykähdyttävä lätkästoori jostain lehdestä tai netistä (näitä tulee aina toisinaan vastaan). Siitä se lähtee.

Kuten näistäkin murinoista on ehkä voinut päätellä, itse kärsin varsin samantyyppisestä addiktiosta kuin Ripa. Uupumus iskee yleensä ensimmäisen kerran ennen joulutaukoa ja ilman poikkeuksellisia tapahtumia kevätkauden tahmeimmat hetket ennen pudotuspelejä ovat useimmiten todellista tuskaa. Tunnereaktioiden vahvuus ja vaihtelu suuntaan tai toiseen on suorassa yhteydessä siihen, kuinka vahvoja tunnesiteitä omassa päässä on joidenkin seuraamiensa joukkueiden suhteen. Minulla on pari joukkuetta, joiden tekemisiin en millään osaa suhtautua aivan neutraalisti.

Ripa listaa varsin vaikuttavan setin erilaisia muistoja ja kokemuksia lätkän saralta. Itse en varsinkaan työolosuhteissa ole samalla viivalla, mutta kun on taaperosta saakka käytännössä elänyt jäähallien liepeillä kolme vuosikymmentä, niin aika paljon kaikenlaista on hihaan tarttunut.

Mal Davis ja rannelaukaus, Mal Davis pelaamassa meidän kanssa pihalätkää, Kupittaan vanha halli kaikkine yksityiskohtineen, koko illan pipolätkäsessiot Luolavuoren kentällä, 80-luvun NHL-matsit Sky Channelilta, Virran Hantta ja hammastikkumaila, se huikea maali Heinolassa silloin C-junnuissa...

Ehkä sitä jo muutaman vuoden päästä on näiltäkin vuosilta jotain lämpimästi vaalittavia muistoja, vaikka ei ihan aina siltä tunnukaan. Sillä kuten Ripa toteaa, ei kiekkoilusta niin vain luovuta. Aivan kuten alkoholistikin, joka kuivilla ollessaankin on aina alkoholisti, samalla lailla elinkautista tässä lusitaan...

"Hi, my name is Risto, and I’m hooked on hockey."

Hi, Risto!

Toisaalta, jos alkaa tuntua, ettei mikään enää auta, ainahan voi muuttaa johonkin kivaan paikkaan, jossa ei tarvitse murehtia jääkiekkoilua tipan vertaa.