Kiekkokauden alkaessa Turkuhallissa on yksi aikamoinen tyhjiö. Aulis Virtanen on poissa. Turun Sanomien mukaan vaikeiden sairauksien rasittama "samettiääni" menehtyi viikko sitten. Pysäyttävä uutinen, vaikka se olikin odotettavissa.

Pelkän Auliksen äänen legendaarisuuden ohella tyhjiö syntyy jo siitä, että Auli on ollut Tepsin peleissä "aina". Selostajana Urheilupuistossa jo puoli vuosisataa sitten, kuuluttajana matseissa niin kauan kuin minä olen hallilla käynyt. Poismenosta huolimatta jotenkin lämmittää se, että Aulis sai viimeiseen asti kuuluttaa pelejä Turkuhallissa. Se oli hänelle itselleen todella tärkeää sairastelun keskellä.

Asiaa tuntemattomille satunnaiskatsojille kerrottakoon, että Aulis oli se papparainen, joka viime vuosinaan istui toimitsija-aitiossa kultainen lätkäkypärä päässään. Kypärän käyttö johtui siitä, että Aulikselle enää vanhoilla päivillä suotu vakuutusta tähän hommaan, piti siis olla turvakeinot omasta takaa.

Todellinen kiekkopersoona ja iso palanen turkulaista kiekkohistoriaa on poissa. Jäljelle jää onneksi iso kasa lämpimiä muistoja...

Seuraavaksi jään mielenkiinnolla odottamaan, miten turkulaisseurat osaavat kunnioittaa pitkäaikaisen seremoniamestarin muistoa. Suomen jääkiekkomuseohan on aateloinut Aulis Virtasen kiekkoleijonaksi jo vuonna 1998.

(Kuva Suomen Jääkiekkomuseon sivuilta, http://www.tampere.fi/jaakiekkomuseo)