Populaarikulttuurin estetiikkaa tutkiva filosofi Max Ryynänen kirjoitteli "vähän" erilaisessa kiekkoblogissaan joulutauon - ja taukojen yleisesti - merkityksestä urheilun seuraamiskokemuksessa. Huomi oli ansiokas, joskaan ei kovin mullistava:
"If the world of hockey would be too much alive all of the 365 days of the year, the feeling for the first game of the season would be lost. We need breaks to sustain and to cultivate intensive, dynamic, and positive experiences."
Pointti pätee lähes kaikkeen elämässä. Hyvät jutut tuntuvat todella hyviltä vasta, kun välillä tulee kuraa naamalle. Jos fillarilla ei koskaan joutuisi sotkemaan valtavaa ylämäkeä, tuntuisi alamäkeen rullaaminenkin vain syöksylaskulta. Jokainen kokemus suhteutuu aina johonkin muuhun kokemukseen.
Niinpä niin, pohdin asiaa tykönäni ja kävin torstain kinkunsulatteluottelussa TPS-SaiPa. Välittömästi pelin jälkeen ei suoranaisesti tuntunut siltä, että tauko olisi tuonut virkistystä ja intoa katsomon puolella kököttämiseen. Itse taukoa enemmän asiaan saattoi vaikuttaa se, että ottelu oli melko karmeaa katsottavaa. Toinen ei osannut ja toinen ei jaksanut. Ystävykset Yllätys, Draama ja Värikkyys olivat jääneet kotiin.
Hulluinta on se, että asiantilan tiesi melko tarkkaan jo ennen ottelua. Onhan näitä pelejä nähty ennenkin. Silti oli pakko hallille mennä (ei ollut edes työvuoroa). Kertonee jotain Ryynäsen teesin paikkaansapitävyydestä.
Ja kyllähän kehno lätkämatsikin aina jatkuvan kotona luuhaamiseen peittoaa, right? Laajemmin ottaen ei toki ole kyse siitä, näkeekö hyvän vai huonon lätkämatsin. Oikea vertailu on se, näkeekö lätkämatsin vai eikö näe sellaisia ollenkaan. Tämä suhteutus konkretisoituu lätkäjätkälle kiusallisen hyvin joka kesä.
Keskinkertaisempaakin matsia siis tuijottelee ihan mieluusti, jos ei muuta ole tarjolla. Siksi joulutauon jälkeen menee hallille suuremmin viihteen tasoa miettimättä.
Hassu huomio vielä joulutaukoon ja eiliseen peliin liittyen. Kun tässä nyt on todisteltu, että joulutauko on tärkeä asia katsojan sietokyvyn ylläpitämisen kannalta, niin kerrottakoon päinvastaisestakin näkemyksestä. Torstaina pelin jälkeen ainakin toinen valmentajista oli sitä mieltä, että peli oli huonoa juuri siksi, että tauko oli ollut niin pitkä (vajaa kolme viikkoa).
Perjantaina puolestaan palasin erään vanhan pohdiskeluni pariin. Joskus keväällä tuli rinnastettua kiekkomatsia ja leffateatterissa käyntiä vapaa-ajan viihteen muotoina. Kävinpä katsastamassa Pan's labyrinth -elokuvan ja yhdessä torstain ottelun kanssa ne muodostivat oivan empiirisen vertailun.
Kyseistä elokuvaa suosittelen lämpimästi, vaikuttava raina. Seuraavaa TPS-SaiPa -matsia kehotan välttämään (pitkällisen havainnoinnin perusteella). Tätä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä ei ehkä tarvitse tälläkään kertaa tehdä.
Ensi viikolla on muuten Turussa tarjolla viitenä iltana TuTon tai TPS:n peli. Rohkenen epäillä, mahtavatko tarjonta ja kysyntä kohdata aivan optimaalisesti.
Kommentit