Viime viikolla tuli käsiteltyä try-out -aihetta Tepsin yhteydessä, mutta nyt on pakko palata aiheen pariin. Yleensä ei hirveästi kannata huudella vieraisiin pöytiin ja kollegoiden asiantuntemuksen perään. Nyt pitää kuitenkin hetkisen verran ihmetellä, missä aika- ja tilaulottuvuudessa Helsingin Sanomien urheilutoimitus elää.

Tämän aamun lehdessä (B11) HS:n urheilutoimituksen esimies Ari Pusa esittelee "Koeajalla" -kolumnissaan suomalaisen jääkiekkoilun uutta innovaatiota, jonka Jokerien Matti Virmanen on ilmeisesti keksinyt. Viime kaudellahan Narrien ongelma oli siinä, että joukkueessa kävi kääntymässä aivan liikaa pelaajia ja sopimuksia tehtiin aivan vääränlaisten pelimiesten kanssa:

”Parhaimmillaan tai pahimmillaan pöytäkirjassa oli yhdessä ottelussa 38 pelaajaa (taisi olla vaihtoaitiossa hieman ahdasta, toim. huom.) Tällä kaudella Jokerit ei aio sortua enää samaan kikkailuun. Epäpätevien pelaajien varalle seura on kehitellyt uuden hyvän keinon, koeajan…

...Oikeastaan on kummallista, ettei pelaajan koeaikaa ole aiemmin tuotu suomalaiseen jääkiekkoiluun. Jokerien toimitusjohtaja Matti Virmanen pitää koeaikaa pakon sanelemana tilanteena. Virmasen mielestä koeajasta voi tulla pysyvä käytäntö, mikä osoittaa, että myös urheilussa on vanhoista ajoista viisastuttu.”


Hesarin toimituksessa on ilmeisesti mennyt ohi ihan "muutama" SM-liigan siirtouutinen viime vuosina. Koeajalla olevia miehiä on jengeissä pyörinyt niin pitkään, että on jopa vaikeaa uskoa edes Virmasen sanoneen tarkalleen mitään esitetyn kaltaista. Tai sitten on Virmaseltakin mennyt pari juttua ohi. Tai sitten tämä oli jotain todella monimutkaista sarkasmia, jota turkulainen ei oivalla.

Muutamia vuosia sitten yleistyneiden nykymallisten try-out -pestien lisäksi liigassa on edelleen käytössä iciwanha konsepti junnupelaajien kesäsopimuksista. Pojat saavat kesän ajan näyttää osaamistaan koeajalla ja syksyn tullen rustataan kyvykkäimmille ihan oikea liigasopimus.