Turussa Salkkareiden paluuta ja BB:täkin seuratumpi saippuaooppera on ollut Päättymätön Saaga maineikkaasta, kovia kokeneesta maalivahdista, joka on tehnyt vaivalloista matkaa läpi tuulen ja tuiskun kohti kotia. Matkalla on sattunut monenlaista ikävää yllätystä ja viivästystä, mutta sankarimme on sitkeästi taittanut taivalta esteistä piittaamatta. Perillä häntä odottaa puoli valtakuntaa ja Sirkus Ruissalo.

Kyse on tietysti Case Hurmeesta, tästä tuoreesta julkisuuden hallinnan "Älä tee näin" -oppaasta. Seuraavassa lyhyt katsaus tarinan juonenkäänteisiin.

Tammikuu 2006: pitkällisten vastoinkäymisten jälkeen takaisin pelikuntoon päässyt Jani Hurme loukkaa kätensä harmittoman oloisesti AHL-ottelussa. Hurme jatkaa tämän jälkeen kautta n. 40 ottelun verran.

Maaliskuu: Hurme ja TPS sopivat agentin välityksellä lähivuosia koskevan pelaajasopimuksen ehdoista. Valtakunnassa kaikki hyvin ja rauha maassa ihmisten kesken.

Huhtikuu: Hurme loukkaa aiemmin mainitun kätensä pahemmin pudotuspeleissä, mutta sinnittelee kauden loppuun puudutuspiikkien jne. avulla. 26. päivä huhtikuuta TPS julkaisee tulevan kauden joukkueensa. Kilpaa auringon kanssa hymyilevä Tj Seppo Sutela esittelee Jani Hurmeen joukkueen maalivahdiksi. TPS aloittaa tulevan kauden markkinoinnin.

Toukokuu: Hurmeen rannevamman laatu alkaa selvitä osapuolille. NHL-sopimusta havitteleva maalivahti ei halua vielä allekirjoittaa kirjallista sopimusta TPS:n kanssa. Hurme ei ole mukana TPS:n harjoitusvahvuudessa.

Kesäkuu: Luultua pahemmaksi operoitu Hurmeen rannevamma korjataan leikkauksella. Kipsatun ranteen toipumisennuste venyy pitkälle syksyyn.

Heinäkuu: Tomas Duba palkataan TPS:n maalivahdiksi tuuraamaan loukkaantunutta Jani Hurmetta. Valtakunnassa silti kaikki hyvin.

Heinä-elokuu: neuvottelut jatkuvat NHL-haaveensa hiljalleen hautaavan maalivahdin ja TPS:n välillä. Vamman ajankohdan, laadun ja toipumisennusteen vuoksi ilmeneekin nikottelua sopimusehtojen luonteesta. Osapuolet turvautuvat mm. tiedotusvälineisiin asioiden setvimisessä. Useimmilla on paha mieli. Etenkin TPS-kannattajilla.

Elokuu: vesilasin kokoisen myrskyn laannuttua neuvottelut jatkuvat hiljalleen rakentavassa hengessä. Hurme ja Sutela neuvottelevat useaan otteeseen ilman välikäsiä. Yhteisymmärrys asioiden luonteesta alkaa löytyä.

Niinpä niin, huomenna on syyskuu ja SM-liigan alkuun 13 vuorokautta. Uusi kuu tuo ehkä saippuaoopperaankin uuden käänteen, ken tietää (mutta Ken ei kerro)...