Kesällä on aikaa olla täysin "pihalla" (kuten olen näemmä viimeisen viikon ollut, muutoinkin kuin tämän loukon osalta), myös kosolti aikaa pohtia lätkäjuttujakin hieman pintaa syvemmältä, yleisemmällä tasolla. Tällaisen ajattelun pariin ajauduin, kun luin Pakarisen Riston maanmainiota Hockeyblogia, jossa taannoin tarinoitiin siitä, miten vähän kotoinen kiekkosirkuksemme on lopulta muuttunut pitkällä aikavälillä.

Itse olen tähän aihepiiriin perehtynyt muinoin gradua vääntäessä. Silloin tuli muun muassa kahlattua läpi kutakuinkin kaikki suomalaiset jääkiekkolehdet, jota oli julkaista 1950-luvun ja 2000-luvun alun välissä. Siinä sai jo melko hyvän perspektiivin asioihin. Kuten Pakarinen kirjoittaa, suurin muutos on tapahtunut kotimaisen kiekkoilun oletetussa "brändissä" ja sen kauppaamisessa. Itse peli, sen peruskonteksti ja perusyleisön odotukset (luulisin?) eivät niin kauheasti lopulta ole muuttuneet.

Onhan peli pelinä tietysti pintatasolla kehittynyt valtavasti monien syiden johdosta. Mutta laajemmalla tasolla pähkäillään edelleen ihan samojen ongelmien kanssa kuin joskus muinaisina aikoina, jolloin jaettiin niin sanottuja "paskalampi-mestaruuksia" (Ja Ilveskin menestyi...). Tuomarit olivat huonoja jo 50-luvulla, lähes jokainen seura on vuosittain harjoitellut "kovempaa kuin kukaan koskaan" jo vuosikymmeniä, seurojen talous on ollut kuralla aina ja iankaikkisesti, ja muuta sen sellaista.

Inhimillisesti viihdyttävin esimerkki tästä on tietysti kovasti viime aikoina vellonut pelikirja-keskustelu ja siihen liittyvä tematiikka. Tällä saralla on aika moni ihminen Suomessa vängännyt itselleen leipää pöytään keksimällä sitkeästi pyörää uudelleen. Kaksivaiheisen reagointipelin, lyhytsyöttöpelin ja rintamahyökkäysten myötä asia on saatu vaikuttamaan ihan siltä kuin joku olisi kehittänyt jotain oikeasti uuttakin. No, itse en tässä ja nyt ole valmis maksamaan "tunnehintaa" siitä, että paneutuisin asiaan tarkemmin.

Yksi asia on kylä perustavanlaatuisesti muuttunut. Ennen piti erätauolla erikseen tilata lihis kahdella nakilla, nykyään taas voi saman setin kuitata nopeasti nakkipiirakkana. Edistys edistyy.

Tässä vaiheessa aamuyötä ja ajatuksnelentoa kulautan viimeisen siiderin loppuun ja orientoidun kohti Ruisrockin karkeloita. Jos rakkaalla lukijalla on tekemisen puutetta kesähelteillä koneella istuessa, suosittelen lämpimästi vaikkapa Risto Pakarisen lontoonmurteella väsäämää blogia NHL blog centralissa.

Paras vaihtoehto on tietysti sulkea koko matolaatikko ja siirtyä vaikka ulkomaailmaan maailmankirjallisuuden klassikoiden pariin. Karhuherra suosittelee kesälukemistoksi ennen kaikkea Tex Willeriä ja ruudinkatkuisia tutkielmia villistä lännestä.