Hannulla on asiaa, osa 371. Tässä jaksossa Karhuherra kertoo tarinan siitä, miten saa helposti pilattua lauantai-iltansa.

Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta, kuten vanhan kansan viisaus toteaa. Tässä suhteessa minulla lienee vielä vähän toivoa, minua nimittäin kehuttiin lauantai-illan kunniaksi oikein räkänokaksi.

Tällaiseen arvioon päätyi Jortikan Hannu, joka TPS-HPK -ottelun pressissä katsoi jälleen tarpeelliseksi puhua mieluummin minusta kuin työasioista. Tätä hän perusteli jo toistamiseen sillä, että minun asiantuntemukseni on kuulemma niin kovaa luokkaa, etten tarvitse edes vastauksia kysymyksiin.

Räkänokistahan oli puhetta jo aiemmin viime syksynä, jolloin Jortshu totesi jollekin medialle (en muista missä) seuraavasti: "Ei TPS mihinkään kuole. Muutama räkänokka pyörii edelleen jaloissa, mutta niitä on kaikkialla." Tiedä sitten, pitäisikö olla ylpeä, kun taisin olla ensimmäinen, joka tuli julkisesti nimetyksi tuohon kategoriaan. Lohdullisesti minulla on toki aavistus muutamista kollegoista, jotka lienevät samaa sakkia.

Eikä tässä vielä kaikki, kuten televisiossa toisinaan sanotaan. Meikäläisen ja Hannu-sedän palautekeskusteluista alkaa näemmä tulla tapa. Illan päätteeksi kävimme vielä lämminhenkisen puhelinkeskustelun, jonka jälkeen toivottavasti ymmärrämme toisiamme taas hieman paremmin. En tosin ole siitä ihan varma.

Ai niin, se kysymys siellä pressissä. Tepsin kohdattua kahdessa viimeisessä ottelussaan kaksi liigan kärkipään porukkaa (Tappara ja HPK) rohkenin olla niin hävytön, että tiedustelin päävalmentajan näkemystä oman joukkueen pelistä ja tilasta suhteessa näihin "koviin mittareihin".

Onneksi osaan toki maailmanluokan kiekkoanalyytikkona vastata itsekin kysymykseeni: ei hyvältä näytä.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan myös kiittää lämpimästi sitä nimetöntä lähimmäistä, joka viime aikoina on ottanut tavakseen käydä mm. tietyissä blogeissa kommentoimassa nihkeään sävyyn (meikäläisen hurmaavaa persoonaa) ja ilmeisen tarkoitushakuisesti nimimerkillä, jonka varsin moni tuntee muissa yhteyksissä minulle "kuuluvana". Näin hienon ja avuliaan hahmon tapaisin mieluusti joskus ihan oikeasti. Voisin vaikka vastapalveluksena auttaa etsimään vähän oikeaa sisältöä elämään.